In english below
Neliö-Galleria on yksi Pohjois-Suomen vanhimmista yksityisistä taidegallerioista. Se aloitti toimintansa kesällä 1985 Raahessa, jossa se toimi yli kuusi vuotta. Syksyllä 1991 toiminta siirtyi Ouluun Rotuaarille ja vuoden 1999 alusta Pakkahuoneenkadulle. Tammikuussa 2007 Neliö-Galleria avasi uudet tilansa nykyisessä sijainnissa Asemakatu 37:ssä. Syyskuussa 2018 galleriasta tuli Oulun ainoa yksityinen taiteilijavetoinen galleria. Galleristina toimii kuvataiteilija, taidemaalari Kirsi Tervo.
Gallerian alakerrassa on UG Neliö-Galleria. UG-lyhenteeseen saatiin inspiraatio sanasta underground eli maan alla. Tila on nimensä mukaisesti Neliö-Gallerian alakerrassa toimiva näyttelytila, joka mahdollistaa suurempien näyttelykokonaisuuksien esittämisen galleriassa ja siellä tullaan näkemään myös erillisiä kiinnostavia, kokeellisiakin nykytaiteen tekijöitä. Lisäksi se toimii projektitilana ja nostaa tietoisuuteen uusia taiteentekijöitä sekä harvemmin galleriassa nähtyjä taiteen muotoja.
Galleria esittelee vuosittain 12 - 13 tasokasta vaihtuvaa näyttelyä kuvataiteen eri aloilta. Näyttelyt vaihtuvat noin kolmen viikon välein ja niihin on aina vapaa pääsy. Taiteen hankkiminen galleriastamme on turvallista, koska teokset ovat varmasti aitoja, tekijöidensä omistamia. Myymme myös osamaksulla. Henkilökuntamme esittelee mielellään näyttelyitä ja galleriatoimintaa sekä yksittäisille vieraille että ryhmille. Tervetuloa taiteen maailmaan nauttimaan hyvästä kuvataiteesta!
Neliö-Galleria, located in Oulu, is the oldest art gallery in northern Finland. It started in the summer 1985 in Raahe, from where it moved to Oulu in 1991. In September 2018, the gallery changed to artist-run, and visual artist, painter Kirsi Tervo started as the new gallerist. At the same time, Neliö-Galleria took a step towards a more international program and activity by starting cooperation with international artists and artist groups as well as artist-run spaces and galleries. Through the cooperation, the gallery brings new interesting contemporary art to Northern Finland and offers local artists opportunities to present their work in even more international arenas.
Asemakatu 37
90100 OULU, FINLAND
Entry to all exhibitions is free-of-charge. Welcome!
Gallery opening hours:
Wednesday - Friday 11 - 17
Saturday 11 - 15
Sunday 12 - 16
Monday - Tuesday Closed
Public holidays may cause changes to opening hours.
Contact:
+358 41 433 8223
[email protected]
90100 OULU, FINLAND
Entry to all exhibitions is free-of-charge. Welcome!
Gallery opening hours:
Wednesday - Friday 11 - 17
Saturday 11 - 15
Sunday 12 - 16
Monday - Tuesday Closed
Public holidays may cause changes to opening hours.
Contact:
+358 41 433 8223
[email protected]